Aikataulu


10.00– 10.15
SEMINAARIN AVAUS
Markku Pyykkönen / Joensuun Popmuusikot ry
Jukka Karttunen / Mecca-projekti
 
10.15– 11.00 ”KUKA, MITÄ, HÄH…?” - VUOSIKATSAUS 2004
Ema Hurskainen

Vuosikatsaus tarkastelee Rajatapaus 1:n tavoin mitä kaikkea tapahtui ja saatiin aikaan Pohjois-Karjalassa kuluneen vuoden aikana. Yhtyeet ja niiden julkaisut, järjestetyt tapahtumat, festivaalit, klubit ja konsertit, toimineet yhdistykset ja muut kulttuurialan toimijat. Musiikkivuoden kertaa paikallinen musiikkiaktiivi Ema Hurskainen.
 
11.15 – 12.30 ISOT FUUSIOITUVAT, PIENET TOIMIVAT?
VAPAUSLEVYT OY - Tomi Räsänen, toimitusjohtaja / Katla-yhtye (30min)

Isojen levy-yhtiöiden fuusiot jättävät tilaa pienemmille toimijoille. Oman levy-yhtiön perustaminen on yksi vaihtoehto. Joensuulainen Vapauslevyt syntyi 2000-luvun alussa ja yhtiö on julkaissut jo useamman pitkäsoiton single-levyineen. Yhtiön nokkamies Tomi Räsänen kertaa omia kokemuksiaan.

SAKARA RECORDS OY - Tuomo Saikkonen, toimitusjohtaja/Mokoma-yhtye. (45min)

Kuinka rokkarin käy kun levy-yhtiö antaa yhtyeelle kenkää? Miten käy kun kenkää saanut yhtye perustaa oman levy-yhtiön ja menestyy? Sakara Records kertaa Mokoman tarinaa.
 
12.30– 13.15 LOUNASTAUKO  
13.15– 14.00 RADIOSOITTO - TYÖVOITTO?
Harri Hakanen / YleX, X-ryhmän tuottaja.

Radiomafian ja sittemmin YleX -radiokanavan on sanottu toimivan eräänlaisena radiosoiton kansallisena portinvartijana ja suunnannäyttäjänä. Mikä herättää median mielenkiinnon yhtyeitä kohtaan? Kanavan ja popin ajankohtaisohjelma X-ryhmän tuottaja Harri Hakanen kertaa Rajatapauksessa yleisiä toimintatapoja median ja oman ohjelmansa näkökulmasta.
 
14.15 – 15.00 ”MUT MITÄ MIE LAITAN PÄÄLLE…?”
Jouni Hynynen / Kotiteollisuus

Rokkari median maailmassa. Esimerkkitapauksena Kotiteollisuus ja puhumassa bändin laulaja-kitaristi Jouni Hynynen, joka yhtyeen keulahahmona hoitaa suurimman osan haastatteluista ja muusta promootiosta. Mitä median kanssa toimiminen tarkoittaa käytännössä? Vinkit ja esimerkit suoraan artistilta itseltään.
 
15.15 – 16.00 VIDEORAATI

Ilosaarirockin ohjelmatyöryhmä on koonnut näytille neljän maakuntamme yhtyeen videot raadin ruodittavaksi. Videoraadin Ruben Stillerinä jakaa puheenvuoroja Ema Hurskainen. Raadin jäsenistön muodostavat Jouni Hynynen, tuo Lappeenrannan Pirkko Liinamaa, Harri Hakanen sekä Mecca-projektin Ismo Lampi ja Mokoma-yhtyeen Marko Annala.
 
klo 19.00 alkaen MOKOMAN DVD:N ENSI-ILTA
Kerubin Kuppila

Ilta jatkuu Kerubin Kuppilalla, jossa julkaistaan Mokoma-yhtyeen live-DVD. Paikalla ovat esittelemässä julkaisuaan Mokoman laulaja Marko Annala ja kitaristi Tuomo Saikkonen. Näytillä on paloja dvd:ltä kilpailujen kera. Esitys alkaa klo 19 ja on ikärajaton. Illan aikana viihdyttää spiikkaavat ja levyjä soittavat tutut karvaiset kasvot Mokomasta ja Kotiteollisuudesta.