
VoittajatRadioteatteripalkinto Raadin lausuntoTämän vuoden kokonaisanti on parempi kuin edellisenä vuonna, etenkin tekninen osaaminen. Kirjoittajan oma ääni on kuitenkin heiveröinen, jutut ovat kovin usein tutumpia tv:stä kuin todellisuudesta. Eikä siinä vielä kaikki. Omaa ääntä ja suuria tehoja haetaan useimmiten väärästä päästä, isosta ja kummallisesta. Radiodraamassa suuri teho syntyy kuitenkin pienestä ja tarkasta. Raati päätti jakaa palkinnot seuraavasti: Hedcom-palkinnon (500 euroa) saa käsikirjoitus nimeltä LASIMAJA, jonka on kirjoittanut JANICA BRANDER Tampereen yliopistosta. Raati kehuu taitavasti kirjoitettua 50-luvun epookkia, kunnianhimoista yritystä ihmissuhdedraaman suuntaan, kokonaista tunnelmaa sekä hyvin rakennettua salaisuutta. Karaktäärit jäävät kuitenkin yksipuolisiksi, loppuratkaisussa on lievä pakotetun maku eikä teksti elä täysin itsellään. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa. Genelec-palkinnon (1000 euroa) saa käsikirjoitus nimeltä ENKELI, jonka on kirjoittanut SUSANNA KOTILAINEN Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Raati arvosti kekseliästä kuunnelman mahdollisuuksia häikäilemättömästi hyväksi käyttävää dramaturgiaa, selkeää juonta sekä kirjoittajan hyvärytmistä peruslausetta. Parannettavaa löytyi tehojen säätelyssä sekä päähenkilön luonteen rakentumisessa. Kilpailun pääpalkinnon eli Radioteatteri-palkinnon (1000
euroa) saa käsikirjoitus nimeltä MENETETYT RAKKAAT, jonka
on kirjoittanut HANNA PIHKO Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta.
Tekstin päähenkilö on jo lähes kliseeksi muodostunut
vieraaksi jäänyttä isäänsä etsivä
aikuistuva nainen. Aihetta on kuitenkin lähestytty raikkaasti
ja pahimmat karikot tyylikkäästi ohittaen. Ihmiskuvat ovat
uskottavia ja läheltä kuvattuja, tehot haetaan pienistä
tilanteista. Taidot, näkemys ja aihe kohtaavat hyvässä
tasapainossa. Tekstissä on vielä jonkin verran kehiteltävää
erityisesti lopun osalta, joka ei vielä täysin istu, mutta
kaiken kaikkiaan voimme todeta, että tässä on Joensuun
kuunnelmakäsikirjoituskilpailun vuoden 2005 paras teksti. Tuomaristo
Tuomaristossa ovat dramaturgi Esko Salervo ja näyttelijä/tuottaja
Tuula Nyman Radioteatterin edustajina, Harri István Mäki Suomen Näytelmäkirjailijaliiton nimeämänä edustajana, dramaturgi-ohjaaja Pauliina Hulkko alan oppilaitosten opettajaedustajana sekä äänivallaton sihteeri Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelmasta.
Lisätietoja
Lisätietoja antaa myös kilpailun sihteeri, käsikirjoituksen lehtori Pirkko Kurikka Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelma |
||