Etusivulle

Tilat ja mahdollisuudet

Hyvä elokuvateatteri rakennetaan aina elokuvan ehdolla. Elokuvan katsomiseen elokuvateatteri on paras mahdollinen paikka.

Elokuvateatterikeskus Tapiossa on kolme täysin uutta salia - perinteisen vanhan Tapio sali uudistettiin vanhaa kunnioittaen. Suurimmassa salissa 245 paikkaa (+ 10 hengen aitio), keskimmäiseen 118 paikkaa ja pienimpään saliin 62 paikkaa. Entisöidyssä Tapion perinteisessä salissa on 217 paikkaa. Kyseessä on siis nelisalinen elokuvateatterikeskus, joka parantaa entisestään joensuulaista elokuvatarjontaa ja tarjoaa kaupunkilaisille uuden kohtaamispaikan Joensuun kaupungin ytimessä.

Nykyaikainen elokuvateatteri käy elokuvien esittämisen lisäksi myös muuhun käyttöön. Digitaalisen esitystekniikan ja teatteriin tulevan kokous- ja kongressikaluston avulla teatteri voi toimia päiväaikaan monenlaisessa tapahtumakäytössä. Teatteri sopii mainiosti muun muassa markkinointi- ja asiakastapahtumien järjestämiseen. Joensuun keskusta-alueella on tilausta nykyaikaisille kokous- ja promootiotiloille.

Uuden elokuvateatterikeskuksen suurimmassa salissa on kymmenen hengen aitio neuvottelutiloineen. Aitiossa on oma äänentoisto, tila on nimensä mukaisesti aitiopaikka elokuvan taikamaailmaan. Tilaa vuokrataan yhtälailla yksityisille kuin yrityksillekin. Aitio on oivallinen paikka erilaisille pienimuotoisille kokoontumisille. Neuvottelutilaan voidaan tarvittaessa järjestää asiakkaan toivomaa tarjoilua. Yritykset voivat esimerkiksi tarjota aitiopakettia sidosryhmilleen tai järjestää vaikkapa markkinointiinsa liittyvän kilpailun, jonka palkintona on aitiopaikka ensi-iltaelokuvaan.

Jos haluat järjestää elokuvateatterissa seminaari tai vaikka taidetapahtuman, ota yhteyttä!

Elokuvateatterikeskus Tapion 3d-havainneanimaatio:

Elokuvateatterikeskus Tapion pohjapiirustuskuvat pdf-muodossa: