Projekti
Digitaalisen elokuvateatterikeskuksen kehittämisprojekti
Hankkeessa koordinoidaan Joensuuhun syyskuussa 2005 avautuneen uuden nelisalisen elokuvateatterikeskus Tapion toimintaa. Elokuvateatterin rakennuttamisesta ja siihen liittyvistä investoinneista on vastannut Savon Kinot Oy. Kehitämme uudelle elokuvateatterikeskukselle toimintamallia, uusia palveluja sekä tuemme digitaalisen elokuvateatteritekniikan käyttöönottoa.
Edistämme uuden teatteritilan monikäyttöisyyttä. Elokuva on meille aina etusijalla. Nykyaikaista elokuvateatteria voi kuitenkin käyttää päiväaikaan uusilla tavoilla: tilat muotoutuvat kokous- ja kongressitiloiksi, tapahtumapaikaksi, erilaisten yritystilaisuuksien pitopaikaksi jne. Tilat ja tekniikka ovat suunniteltu siten, että ne mahdollistavat erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien joustavan järjestämisen.
Dek-projekti tekee yhteistyötä paikallisten yritysten ja tapahtumajärjestäjien kanssa. Tehtävänämme on tuottaa uutta tietoa digitaalitekniikan mahdollisuuksista elokuvien esittämiseen ja kehittää uusia toimintamalleja digitaaliselle esitystoiminnalle. Digitaalinen esitystekniikka avaa uusia mahdollisuuksia mm. paikalliselle mainostamiselle. Kehittämishanke on edelläkävijöiden joukossa Suomessa ja myös kansainvälisesti.
Projektia hallinnoi ja rahoittaa Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Muita rahoittajia ovat Euroopan aluekehitysrahasto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Savon Kinot Oy.
Projekti kestää vuoden 2006 loppuun.
Ohjausryhmä
Markku Hauta-Kasari, johtaja / Joensuun yliopisto, InFotonics Center
Matti Hyppänen, kehittämispäällikkö / PKAMK
Jyrki Kurki, lehtori / PKAMK, Viestinnän koulutusohjelma
Pekka Lehesmaa, levityspäällikkö / Buena Vista International Finland
Virva Torni, projektipäällikkö / PKAMK, EFFC
Lasse Neuvonen, kehittämisjohtaja / PKAMK
Osmo Peltonen, hallituksen puheenjohtaja / Savon Kinot Oy
Markku Pölönen, ohjaaja / Suomen Filmiteollisuus
Jyri Roihuvuo, koulutusohjelmajohtaja / PKAMK
Marko Röhr / MRP Matila Röhr Productions Oy
Pekka Silvennoinen, elokuvasihteeri / Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry.
Erkki Sutinen, professori / Joensuun yliopisto
Risto Väänänen, kehitysjohtaja / Joensuun kaupunki
Kim Wrange, yliopettaja / PKAMK
Hankkeen valvoja Raimo Turunen, aluekehityspäällikkö / Pohjois-Karjalan maakuntaliitto








