Ajankohtaista
16.9.2005
CLONE Digital Film Festival Hämeenlinnassa ja Helsingissä
Elokuvateknologian ja -kulttuurin festivaali CLONE järjestetään tänä vuonna Helsingin Messukeskuksessa 19.–21.10. sekä Hämeenlinnan Verkatehtaalla 10.–12.11.
Sekä elokuvatuotanto että -levitys ovat uuden digitaalisen tekniikan myötä murroksen edessä. Vaikutukset ulottuvat paitsi talouteen myös elokuvatarjontaan.
Kansainvälinen uuden elokuvateknologian tapahtuma CLONE on toiminut Hämeenlinnassa testialustana vaihtoehtoiselle elokuvateatteritoiminnalle (D- ja E-cinema) viisi vuotta. Tapahtumassa teknologialla on yhtä painava rooli kuin sisällöillä. Festivaali pyrkii tuomaan esiin tuotantoja, joissa uusi tekniikka on auttanut kertomaan parempia tarinoita.
Tänä vuonna CLONE laajentuu Helsinkiin. Audiovisual 2005 -tapahtuman yhteydessä 19.–21. lokakuuta toteutettavat elokuvaesitykset, luennot sekä paneelit pureutuvat elokuvateknologian kehitykseen ammattiyleisön näkökulmasta.
Hämeenlinnan yleisötapahtuma järjestetään Verkatehtaalla 10.–12.11.2005. Ohjelmisto sisältää uutuuselokuvia Suomesta ja maailmalta, sekä useita luentoja. Elokuvien esityspaikkana toimii Kulttuuritukkuun rakennettava Digital Cinema.
Festivaalin järjestää Aviteekki ry yhdessä Hämeenlinnan Seudun Mediakeskuksen kanssa. Tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Suomen Elokuvasäätiö, AVITA ry, Hämeenlinnan kaupunki, Hämeen Taidetoimikunta sekä JVC.
Ohjelmisto ja liput:
http://www.clone.fi/
Lisätiedot:
festivaalijohtaja Jussi Myllyniemi
info@clone.fi
puh. 044 28 41 607
Arkistoon








