Ajankohtaista
1.6.2006
”DigiTraining Plus – New Technologies for European Cinemas” 5.–9.4.2006
Neljättä kertaa Barcon tehtailla Belgian Kuurnessa järjestetty DigiTraining Plus – New Technologies for European Cinemas keräsi osanottajia viidestätoista Euroopan maasta. Suomesta oli kolme edustajaa: Petra Pettersson Cine Porvoosta, Osmo Peltonen Savon Kinoista ja Tero Koistinen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta.
Kovin paljon uutta ei koulutustapahtuma tällä kertaa tarjonnut. Mielenkiintoisimmat esitelmät koskivat erilaisia rahoitusmalleja digitalisoinnin toteuttamiseksi. Kovaa, ja välillä tiukkaakin keskustelua käytiin siitä, ovatko DCI:n viimevuonna julkaisemat spesifikaatiot standardeja vai eivät. Varsinaisia standardeja ne eivät ole, mutta käytännössä elokuvateattereiden, jotka haluavat näyttää Hollywood-elokuvia myös digitaalisesti, joutuvat noudattamaan DCI:n vaatimuksia. Hollywoodin studiot ovat päättäneet, että vuonna 2007 digitaalisia elokuva annetaan esitykseen vain niille teattereille, joiden laitteistot täyttävät DCI:n vaatimukset.
Tämänhetkinen digitaalisen elokuvalevityksen tilanne on odotuksia täynnä. Laitteistovalmistajat haluaisivat digitalisoitumisen tapahtuvan nopeasti, teatterit taas eivät tiedä mitä odottaa: kuka maksaa, on edelleen se suurin kysymys.
Hintatietoja seminaarissa kuultiin useammastakin lähteestä. Yleinen arvio oli, minkä myös projektorivalmistaja Barcon markkinointijohtaja Glenn Wastyn vahvisti, että 2K-projektorin hinta liikkuu tällä hetkellä noin 75 000 dollarissa ja serverien hinnat ovat noin 25 000 dollaria. Kyse on siis 100 000 dollarin investoinnista salia kohti.
Serverien hinnat tulevat liikkumaan eniten. Koska kaikki serverit eivät ole vielä DCI-yhteensopivia, vaaditaan vielä kehitystyötä, joka näkyy myös hinnassa. Glenn Wastyn arvioi hintojen servereiden kehitystyön päättymisen jälkeen hieman laskevan.
Digitalisoinnin suuri läpimurto tapahtuu Wastynin arvion mukaan ensi vuonna. ”Kaikkien” teattereiden (n. 100 000 teatteria) hän uskoo olevan digitalisoitu kymmenen vuoden päästä. Arvioita on monenlaisia, kukaan ei oikeasti tiedä, milloin todellinen rollout alkaa.
Pioneerien kokemuksia
Jan Petersen Tanskasta kertoi Nordisk Filmin kokemuksista digitaalisesta elokuvien esittämisestä. Nordisk digitoi ensimmäisen salinsa elokuussa 2004 ja heillä on nyt digitoituna kaikkiaan neljä salia.
Edelläkävijän asema on ollut hankala: 2004 he saivat esitykseen seitsemän digitaalista elokuvakopiota, 2005 ainoastaan kuusi. Elokuvien määrät eivät ole olleet päätähuimaavia tänäkään vuonna. Näiden muutamienkin elokuvien hankinta on ollut kohtuuttoman työllistävää. Petersenin mukaan tanskalaisista elokuvalevittäjistä on ollut hyvin vähän apua. Digitaalisia elokuvakopioita saadakseen Nordiskin on pitänyt olla suoraan yhteydessä elokuvatoimistojen Euroopan pääkonttoreihin tai peräti Hollywoodiin.
Vaikka teknisiä ongelmia on ollut vähän, Petersen korosti korostamasta päästyään, että uusi teknologia vaatii henkilökunnalta uusia taitoja. Koulutustarve tulee kasvamaan merkittävästi digitalisoitumisen myötä. Jos aikaisemmin teattereiden konehuoneissa tarvittiin kädentaitoja, niin tulevaisuudessa koneenhoitajien pitää olla IT-nörttejä.
Uusi tekniikka vaatii myös uudenlaista ylläpitoa: esimerkiksi Nordiskin serverit on päivitetty kolme kertaa tämän vuoden aikana.
Jan Van Dommelen (UNIC, Union Internationale de Cinemas), selvitti niin henkilökohtaisia kokemuksiaan teatterin omistajana digitaalisen elokuvan parissa kuin Kansainvälisen elokuvateatteriliiton kantoja.
UNIC:in vaatimuksena on yksi yhteinen standardi. Tällä hetkellä erityisesti serveripuolella on monen tyyppisiä laitteita, kaiken lisäksi niistä vain harvat täyttävät DCI:n vaatimukset. Esimerkiksi kaikki serverit eivät vielä pysty esittämään JPEG2000-pakattuja elokuvia.
Van Dommelen piti ongelmana myös sertifioinnin puutetta. Pitäisi olla riippumaton taho, joka sertifioisi teattereiden käyttämät laitteistot. Sertifioinnilla todettaisiin DCI-yhteensopivuus, mikä on ehdottoman välttämätöntä elokuvien saatavuuden varmistamiseksi.
Laitteistokokonaisuuksien testausvaihe on tärkeää, ennen kuin varsinainen laajamittainen digitalisointi aloitetaan. Myös pre-show (mainokset ja trailerit) on saatava entistä kiinnostavammaksi. Alkukuvat voivat tuoda teattereille myös uutta lisärahoitusta. Hollannissa jotkut teatterit saavat jo tässä vaiheessa myös trailereiden esittämisestä rahaa. Pre-show-puolella on myös vielä teknisiä hidasteita: elokuvia tullaan levittämään JPEG2000-pakattuna, mutta muu materiaali tulee olemaan vielä pitkään MPEG-muodossa. Hybridiservereitä ei ole vielä riittävästi tarjolla, pahimmassa tapauksessa teatterit joutuisivat hankkimaan kaksi serveriä, josta toista käytettäisiin elokuvien esittämiseen ja toista alkukuviin.
Digitalisoimisen kustannusten jakautuminen on edelleenkin osin hämärän peitossa. Miten kustannuksia tullaan jyvittämään? Jyvitetäänkö niitä ylipäätään? Entä kun suuri osa teatterisaleista on digitoitu, luovutaanko 35 mm filmikopioista kokonaan? Digitaalinen esityskalusto on noin kolme kertaa kalliimpaa kuin filmikalusto. Alkuvaiheessa studiot voivat osallistua rahoittamiseen, mutta miten teatterit pärjäävät kun rahoitus loppuu?
Van Dommelenin omien kokemusten mukaan digitalisoituminen ei tule vaikuttamaan asiakkaiden käyttäytymiseen. Ihmisiä ei kiinnosta, näytetäänkö elokuvat filmiltä vai digitaalisesti. Ainoastaan elokuvat kiinnostavat, ei tekniikka. Tärkeää teattereille kuitenkin on, että elokuvateatterin ja ”kotiteatterin” ero on selvä myös uudessa tilanteessa. Teattereiden tekniikan ja palveluiden täytyy olla parempia kuin kodin viihdekeskusten. 2K-resoluutio on mainstream-teattereille ehdoton resoluutiovaatimus. Tässä myös studiot ovat ehdottomia: vuonna 2007 teatterit voivat saada vain 2K-resoluutioisia JPEG2000-pakattuja elokuvia.
Digitalisoinnin etuja on myös markkinoitu erilaisilla ”vaihtoehtoisilla sisällöillä”. Konsertit, pelit ja urheilukisat on usein mainittu tällaisina uusina liiketoimintamahdollisuuksina. Van Dommelen ei usko, että näistä löytyy sellaista uutta ohjelmistoa, joka saisi yleisöä teattereihin yhtä tehokkaasti kuin houkuttelevat elokuvat. Dommelen tosin toivoi – pilke silmäkulmassa – että uutta viekoittelevaa ohjelmistoa löytyisi, niin hän saisi paremmat neuvotteluasema elokuvalevittäjien kanssa.
Levitys ja rahoitus
Dennis Kelly Kodakista kertoi edustamansa yrityksen digitaalisen elokuvan palvelukokonaisuudesta. Digitaalisen levityksen käytäntöjen kannalta esityksestä sai kiinnostavaa tietoa. Tällä hetkellä digitaalista elokuvaa levitetään siirrettävillä kovalevyllä. Esimerkiksi Kodakin serverin ulkoinen levy on yllättävän pieni: se mahtuisi A5-kokoiseen kirjekuoreen. Kovalevyn etuja ovat suuri kapasiteetti ja luotettavuus, mutta se on kuitenkin vielä fyysistä levittämistä. Tulevaisuudessa elokuvat tullaan todennäköisesti siirtämään satelliittien kautta suoraan teattereihin, fyysiset välikappaleet poistuvat. Tämä kuitenkin vie vielä aikaa. Jotta satelliittilevitys olisi kustannustehokasta, se vaatii yli kaksisataa teatteria, joihin elokuva lähetetään yhtä aikaa. Normaalin internetverkon kautta elokuvia ei tulla teattereihin lataamaan. Elokuvatiedostot ovat niin isoja, että pienetkin pullonkaulat, joita verkko on täynnä, tekisivät latauksesta tuskallisen hidasta ja epäluotettavaa.
Rahoitusmahdollisuuksista kertoivat Royal Bank of Scotlandin, ING Leasen ja XDC:n ja Technicolorin edustajat.
Royal Bank of Scotlandin Alastair Tyler ja ING Leasen Karl Vervaeke kertoivat hyvin yleisellä tasolla, millä tavoin heidän edustamansa yritykset voisivat rahoittaa teattereiden laitehankintoja: lainaamalla rahaa tai liisaamalla. Mitään normaaliin rahoitus- ja liisaustoimintaan kuulumattomia digietuja heillä ei ollut tarjota.
XDC on jo useamman vuoden ajan vuokrannut digitaalista esityskalustoa (D-Cinema-laatua ja E-Cinema-laatua) teattereille. Heidän toimintansa perustuu kuukausimaksuun, joka vaihtelee sen mukaan, millaisen kalustokokonaisuuden teatteri vuokraa. Edullisimman XDC:n paketin projektori (ns. 1,3K-projektori) ei täytä DCI:n vaatimuksia. Paketin vuokra on 500 euroa kuukaudessa. Tämä paketti sisältää projektorin, serverin, asennukset ja henkilökunnan koulutuksen, sekä ylläpidon ja puhelimitse tapahtuvan huoltoavun. 2K-projektoriin, muuten yhtäläisin palveluin, pääsee käsiksi 900 eurolla kuukaudessa. Viiden vuoden päästä laitteistojen käyttöönotosta teatterilla on mahdollisuus lunastaa kalusto itselleen.
XDC:n Bernard Collard sanoi, että he eivät ole tässä vaiheessa kiinnostuneet tulosta Suomen markkinoille. Markkinat ovat kuulema liian pienet, sitä paitsi he ovat ensisijassa kiinnostuneet vain multiplexeistä.
Tom Cotton esitteli Technicolorin virtuaalista kopiokorvaus -mallia (Virtual Print Fee, VPF). Technicolor tarjoaa itseään kolmanneksi osapuoleksi studioiden ja teattereiden välille rahoittamaan digitalisoimista. Myös muita yrityksiä on USA:ssa vastaavanlaisten mallien kanssa liikkeellä. Jotkut teatteriketjut ovat yhdessä pistäneet pystyyn VPF:lle perustuvan konsortion, jonka tarkoituksena on toimia kolmantena osapuolena Technicolorin tapaan.
Technicolor on Cottonin mukaan sitoutunut 5000 salin digitointiin USA:ssa ja Kanadassa. Tavoitteena on, että tämä salimäärä saataisiin kalustettua kolmessa vuodessa. Technicolorin palvelu sisältää laitteistojen asennukset ja hallinnoinnin, elokuvien hankinnat, rahoituksen ja virtuaalisen kopiokorvauksen perimisen. Yrityksellä on sopimus elokuvista viiden studion kanssa (Columbia, Dreamworks, Fox, Warner, Universal) ja lisää sopimuksia on kuulemma tulossa.
Technicolorin malli perustuu siihen, että teatterit sitoutuvat käyttämään ja ylläpitämään laitteistot ja maksavat siitä virtuaalista kopiokorvausta, teatterit maksavat myös hieman allekirjoitusmaksua sopimuksesta. Kokonaismaksu on teatterille etukäteen tiedossa.
Studiot (tai levittäjät) sitoutuvat antamaan teattereille elokuvia – digitaalisessa muodossa kun elokuva on sellaisena saatavilla. Studiot maksavat myös suuren osa virtuaalisesta kopiokorvauksesta. Technicolor rahoittaa tuloillaan laitteistohankinnat sekä asennus- ja ylläpitopalvelut.
Malli pyrkii siihen, ettei nykyinen teattereiden ja levittäjien välinen suhde muutu. Kaikki toimii samalla tavalla kuin filminkin kanssa: filmivuokrista ja esityskerroista väännetään levittäjien kanssa entiseen malliin.
Tällä hetkellä Technicolor testaa useita projektoreita ja servereitä, joiden perusteella yritys tekee laitteistovalintansa. Kun Technicolor on löytänyt testien kautta mieleiset kalustoyhdistelmät, alkaa demovaihe, jonka jälkeen lopullisesti päätetään, minkä laitteistovalmistajien insinööritaidonnäytteet heille kelpaavat.
Vaikka Technicolor on tällä hetkellä keskittynyt erityisesti Pohjois-Amerikan markkinoille, he etsivä kumppaneita myös Euroopasta. Kysyttäessä Tom Cotton sanoi, että he tekevät mielellään yhteistyötä myös pienten teattereiden kanssa.
Suomalaisesta näkökulmasta Steve Perrinin (UK Film Council) esitys Digital Screen Networkista oli kiinnostavimmasta päästä. Isossa-Britanniassa on lähdetty liikkeelle julkisen rahoituksen kautta. UK Film Council rahoittaa 240 salin digitoimisen 210 teatterissa – vertailun vuoksi: Suomessa oli 2005 221 teatteria ja 341 salia. Projektoreita saavat niin arthouse-teatterit kuin mainstream-teatterit. Councilin ainoa vaatimus on, että teatteri sitoutuu tietyltä osaltaan ohjelmistossaan (ja määrästä voidaan neuvotella) esittämään ns. vaihtoehtoista ohjelmistoa (specialised films). Näistä elokuvista suuri osa on Suomessa normaalissa kaupallisessa ohjelmistossa.
Kalusto tulee täyttämään kaikki DCI:n vaatimukset. Projektin budjetti on 18 miljoonaa euroa.
Miksi tällainen ratkaisu? Film Council lähtee siitä, että tällä tavalla he saavat parhaiten edistettyä elokuvan sosiaalisia ja kulttuurisia hyötyvaikutuksia. Heidän näkemyksensä mukaan kaupallisin periaattein rahoitettu digitalisoituminen ei todennäköisesti hyödytä yhtä hyvin yhteisöjä ja edistä elokuvakulttuurin asemaa kuin julkisesti rahoitettu, laajakatseisen suunnitelmallinen eteneminen. Tavoitteena ei ole teknologian palvominen, vaan ottaa uusi teknologia hyötykäyttöön: monipuolistaa niin elokuvaohjelmistoja kuin saada elokuvalle uutta yleisöä.
Tällä hetkellä Digital Screen Networkissa on digitoitu 50 teatteria. Loput salit on digitoitu loppukeväästä 2007.
Steve Perrinin tietojen mukaan muilla vastaavilla eurooppalaisilla organisaatioilla ei ole Digital Screen Networkin tyyppisiä suunnitelmia. Syynä on rahan puute. Suurin ongelma digitaaliseen elokuvalevitykseen siirtyminen on pienille teattereille. Sadantuhannen euron investointi salia kohti on käytännössä mahdotonta ilman ulkopuolista rahoitusapua. Perrin arvioi, että digitointiin on ehkä tulossa EU:lta hieman rahaa, mutta varsin vähän. Tämä raha todennäköisesti kohdistuisi juuri pienille teattereille. Suomen tilanteesta Perrinillä oli varsin vahva näkemys: julkinen raha on ainoa mahdollinen digitalisoimisen rahoittaja, etenkin pienillä paikkakunnilla.
DigiTrainin Plus -päivien ohjelma ja suurin osa esitelmistä löytyy tapahtuman järjestäjän Media Sallesin verkkosivuilta osoitteesta http://www.mediasalles.it/training/dgt_prog06.htm.
